Hyppää sisältöön

Eniten työttömiä työllistäneet alat

Työttömiä työllistyi eniten kaupan alalle

Visualisointi kuvaa ammattialoja, joihin työttömänä vuosien 2017–2022 aikana olleet ovat yleisimmin työllistyneet. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen erillisaineistoon.

Huomaa, että tulokseen vaikuttaa työllisten määrä alalla. Paljon työllistävät alat työllistävät myös prosentuaalisesti enemmän työttömiä. Voit tarkistaa alan työllisten määrät ja alan ikärakenteen Ammattialat-osion tunnusluvuista.

Eniten työttömiä työllistyi vuosina 2017–2022 kaupan alalle (lähes 7 prosenttia). Ala on suuri työllistäjä. Myyjät ja kauppiaat -alan työllisten määrä vuonna 2022 oli noin 158 800 henkilöä.

Toiseksi eniten työttömiä työllistyi siivous- ja puhdistustyöntekijöiksi (6 prosenttia). Alalla työskenteli vuonna 2022 noin 77 000 henkilöä.

Kolmanneksi eniten työllistänyt ala oli lähi- ja perushoitajat, jolle työllistyi 5 prosenttia työttömistä. Alan työllisten määrä vuonna 2022 oli noin 106 000 henkilöä.

Neljänneksi eniten työttömiä työllistyi rakennustyöntekijöiksi (4,5 prosenttia). Rakennustyöntekijöitä oli vuonna 2022 noin 70 600.

"Ammatti tuntematon" -luokkaa käytetään silloin, kun Tilastokeskuksella ei ole tietoa henkilön ammatista tai henkilön työnkuvaan kuuluu ammatteihin luokittelemattomia tehtäviä.

Eniten työttömiä työllistäneet alat

Ammattisiirtymät vuosien 2017 ja 2022 välillä

Myyjät ja kauppiaat
Siivoojat ja puhdistustyöntekijät
Lähi- ja perushoitajat
Rakennustyöntekijät
Lastenhoitajat ja koulunkäyntiohjaajat
Ammatti tuntematon
Sosiaalialan työntekijät
Ravitsemisalan päälliköt ja työntekijät
Maaliikennetyöntekijät
Assistentit ja sihteerit
Huolitsijat ja varastotyöntekijät
Markkinoinnin ja myynnin asiantuntijat
Isännöitsijät ja kiinteistötyöntekijät
Metallityöntekijät
Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät
Kone- ja ajoneuvoasentajat
Sairaanhoitajat ja terveydenhuollon tekniikan asiantuntijat
Pakkaus- ja kokoonpanotyöntekijät
Sovellusalan asiantuntijat ja ohjelmoijat
Yhteiskunnallisen ja humanistisen alan asiantuntijat
Datalähteet

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen erillisaineistoon vuosilta 2017–2022. Aineisto on kuvattu tarkemmin sivulla Datalähteet.

Siirtymätiedon perusjoukkona on väestö vanhimpana ja uusimpana tilastovuonna. Kummallekin perusjoukolle haetaan pääasiallista toimintaa ja työssäkäyntiä koskevat tiedot uusimmalta tilastovuodelta. 

Jos haluat tarkastella useiden vuosien kehitystä rinnakkain, löydät uusimman ja aiempien tarkastelujaksojen tiedot Power BI -raportilta Ammattisiirtymät.