Paransimme Osaamistarvekompassin käytettävyyttä käyttäjätutkimuksen pohjalta

Teetimme keväällä käyttäjäkokemustutkimuksen, jossa kartoitettiin käyttäjien näkemyksiä Osaamistarvekompassista. Tavoitteena oli selvittää, onko palvelussa käytettävyyteen tai sisältöihin liittyviä puutteita, joita korjaamalla voisimme parantaa käyttäjäkokemusta.
Tutkimuksessa eri kohderyhmien edustajat testasivat palvelua, ja heidän toimintaansa seurattiin ja analysoitiin havainnoinnin, tallenteiden ja katseenseurannan avulla. Asiakasymmärrystä täydennettiin haastatteluilla ja asiantuntija-arviolla.
Tutkimus osoitti, että palvelun tarjoama tieto on käyttäjille hyödyllistä ja kiinnostavaa, mutta sivuston käytettävyys kaipasi parannusta. Tulosten pohjalta uudistimme palvelua selkeämmäksi ja käyttäjäystävällisemmäksi.
Käyttäjäkokemustutkimuksen toteutti LAB WellTech.
Mitä käyttäjät pitivät tärkeänä?
Testihenkilöiden erilaiset tietotarpeet näkyivät sisältöä koskevassa palautteessa: ratkaisu, joka toimi yhdelle, ei aina ollut toisen mieleen. Käytettävyyden osalta kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että tietolähteiden äärelle on päästävä nopeasti ja mutkattomasti.
Tutkimuksessa toistuivat muun muassa seuraavat huomiot:
Tiedon löydettävyys: olennainen tieto halutaan löytää nopeasti ilman monimutkaisia polkuja ja ylimääräisiä klikkauksia.
Tiedon ajantasaisuus ja luotettavuus: käyttäjän tulee voida olla varma siitä, että palvelussa esitetty tieto perustuu luotettaviin ja ajankohtaisiin lähteisiin.
Kieliversiot: sivustoa toivottiin saataville ainakin ruotsiksi ja englanniksi, jotta se palvelisi käyttäjiä laajemmin.
Miten paransimme palvelua?
Käyttäjäkokemustutkimus tuotti runsaasti käytännönläheisiä kehitysehdotuksia. Panostimme erityisesti uudistuksiin, jotka selkeyttävät sivuston rakennetta ja tekevät sivustolla liikkumisesta sujuvampaa:
Etusivua muokattiin informatiivisemmaksi, jotta tärkeä tieto löytyy aiempaa nopeammin. Uudistettu etusivu kertoo heti, mistä palvelussa on kyse, ja ohjaa käyttäjän kiinnostavien sisältöjen pariin.
Hakutoimintoa ja sisältöjen välisiä linkityksiä parannettiin ja lisättiin, jotta käyttäjä löytää tarvitsemansa tiedon helpommin eikä eksy sivustolla.
Käyttövinkkejä ja ohjeita lisättiin, jotta palvelun tietolähteet ja käyttötavat tulevat tutummiksi eri taustoista tuleville käyttäjille.
Teimme myös pienempiä käytettävyyttä tukevia parannuksia. Lisäsimme muun muassa sisältökuvaukset palvelun pääsivuille, sivuston ylälaitaan vievän painikkeen sekä tietolähteiden kuvaukset jokaisen kuvaajan yhteyteen.
Kaikkia kehitysehdotuksia ei ollut mahdollista toteuttaa resurssien ja sivuston teknisten reunaehtojen puitteissa. Esimerkiksi Power BI -raporttien esitystapaan ja toiminnallisuuksiin ei tällä erää kyetty tekemään muutoksia.
Kehittäminen jatkuu – mitä on vielä tulossa?
Vaikka Osaamistarvekompassin aktiivinen kehitysvaihe päättyi kesäkuussa, pieniä parannuksia on vielä luvassa.
Syksyllä käännämme palvelun keskeisiä sisältökuvauksia ruotsiksi ja englanniksi. Tietosisältö on toistaiseksi saatavilla vain suomeksi, mutta käännösten ansiosta myös suomea taitamattomat saavat kokonaiskuvan palvelun sisällöistä.
Samalla jatkamme suomenkielisten tekstisisältöjen hiomista selkeämmiksi ja silmäiltävämmiksi.
Kerro mielipiteesi uudistuksista
Seuraamme aktiivisesti käyttäjien palautetta, jotta Osaamistarvekompassi pysyy ajankohtaisena ja käyttäjien tarpeita palvelevana työkaluna. Kaikenlainen palaute on meille arvokasta!
Voit antaa palautetta alla olevan painikkeen kautta. Linkki palautelomakkeelle löytyy myös sivuston alalaidasta.