Hyppää sisältöön

Hammasteknikot ja apuvälineteknikot

Osaamiset

Alle on listattu yleisimmät ammattialaan liittyvät osaamiset: alakohtaiset, melko alakohtaiset ja laajasti sovellettavat osaamiset.

Paina osaamisen nimeä ja tutustu sen lähiosaamisiin eli muihin aiheeseen liittyviin osaamisiin.

Tutustu myös kattavampaan listaan ammattialan osaamisista Power BI -raportilta Osaamistarpeet ammattialoittain.

Osaamiset on koottu työpaikkailmoituksista ja OpenAI:n suuren kielimallin datasta.

Säännellyillä aloilla esimerkiksi pätevyysvaatimuksia voidaan pitää niin itsestäänselvyytenä, ettei osaamisia edes mainita datan lähteenä käytetyissä työpaikkailmoituksissa. Tällöin alalla todellisuudessa tarvittavat alakohtaiset erityisosaamiset eivät välttämättä näy datassa, kun taas laajasti sovellettavissa olevat osaamiset saattavat korostua.

Alakohtaista

esiintyy 1 alalla
Oikomiskojeiden tuntemus
positiivisen ilmapiirin luomiskyky, laboratoriolaitteiden käytön osaaminen, sähköisten terveyspalveluiden ja terveysteknologioiden käyttöosaaminen, hammasteknisen työn osaaminen, oikomishoidon taidot
Hammasteknisen työn osaaminen
protetiikan periaatteiden ymmärrys, oikomiskojeiden tuntemus, käsityötaitojen hallinta, suunnitteluohjelmistojen käyttötaidot
Hampaiden anatomian tuntemus
vahan mallinnustekniikoiden hallinta, jäljentämistaidot, hammasproteesien asentaminen, hampaiden morfologian tuntemus, hammaslaboratorion turvallisuusprotokollien noudattaminen, yksilöllisten hammashoitolaitteiden suunnitteluosaaminen, sävyjen sovittamisen asiantuntemus
Hammasmateriaalien valinnan osaaminen
purentaongelmien tuntemus, infektiokontrollistandardien soveltaminen, hammasproteesien asentaminen, sävyjen sovittamisen asiantuntemus, monitieteisen yhteistyön osaaminen
Jäljentämistaidot
yksilöllisten hammashoitolaitteiden suunnitteluosaaminen, ortodonttisten laitteiden valmistustaidot, hampaiden anatomian tuntemus, keraamisen muotoilun taidot, hammasproteesien suunnittelu
Ortodonttisten laitteiden valmistustaidot
hammasproteesien valmistaminen, jäljentämistaidot, keraamisen muotoilun taidot
Yksilöllisten hammashoitolaitteiden suunnitteluosaaminen
hammasproteesien valmistaminen, sävyjen sovittamisen asiantuntemus, jäljentämistaidot, aseptisten tekniikoiden tuntemus, hampaiden anatomian tuntemus, cad/cam-ohjelmoinnin taidot
Proteettinen suunnittelu
3d-tulostusosaaminen, 3d-mallinnuksen osaaminen
Hampaiden morfologian tuntemus
hammaslaboratorion turvallisuusprotokollien noudattaminen, hampaiden anatomian tuntemus
Hammaslaboratorion turvallisuusprotokollien noudattaminen
hampaiden morfologian tuntemus, hätävasteen suunnitteluosaaminen, hammasproteesien asentaminen, hampaiden anatomian tuntemus, sävyjen sovittamisen asiantuntemus

Melko alakohtaista

esiintyy 2-5 alalla
Protetiikan periaatteiden ymmärrys
3d-tietokonegrafiikkaohjelmiston käyttöosaaminen, hammasteknisen työn osaaminen, käsityötaitojen hallinta
Sähköisten terveyspalveluiden ja terveysteknologioiden käyttöosaaminen
terveydenhuoltolainsäädännön tuntemus, moniammatillisessa tiimissä toimimisen taidot, terveydenhuollon asiakasturvallisuuden varmistusosaaminen, infektioiden torjuntatoimien hallinta, terveydenhuollon jatkuvuuden hallinta, terveydenhuollon muuttuviin tilanteisiin sopeutumisen taidot, terveyttä koskevan tiedon levittämistaidot, asiakkaan reseptien hallinta
Apuvälinepalveluiden tuntemus
Ei lähiosaamisia
Käsityötaitojen hallinta
hammasteknisen työn osaaminen, protetiikan periaatteiden ymmärrys
Anatomian tuntemus
Ei lähiosaamisia
Purentafysiologian perustiedot
Ei lähiosaamisia
Metallirakenteiden valmistustaidot
laserleikkausosaaminen, 3d-tulostusosaaminen

Laajasti sovellettavissa

esiintyy yli 5 alalla
Viestintä- ja vuorovaikutustaidot
aktiivinen kuuntelukyky, empatiataidot
Aktiivinen kuuntelukyky
terveydenhuollon jatkuvuuden hallinta, kliinisten ohjeiden noudattaminen, terveydenhuoltolainsäädännön tuntemus, yhteisötyötaidot, logistiikkaprosessien hallinnan taito, asiakkaan reseptien hallinta, terveydenhuollon hygieniakäytäntöjen tuntemus

Alan osaamisen yleiskuva

Pallokaavio näyttää alan kysytyimmät osaamiset ja niiden lukumäärän datassa. Mitä suurempi pallo on, sitä enemmän osaamista on kysytty. Pallon väri kertoo, onko osaaminen alakohtainen (oranssi), melko alakohtainen (vaaleanpunainen) vai laajemmin sovellettava (sininen).

Huomaathan, että alan koko vaikuttaa osaamisten lukumäärään. Suurilla aloilla työpaikkailmoituksia julkaistaan paljon, jolloin osaamisten kysyntä on suurempaa. Vähän työllistävillä aloilla määrä voi olla pieni, vaikka osaaminen olisikin alalla olennainen.

Datalähteet

Ammattialojen osaamiset on louhittu työpaikkailmoituksista ja Open AI:n suuren kielimallin datasta. Suuri kielimalli on mukana, koska vähän työllistävillä ja yrittäjävaltaisilla aloilla työpaikkailmoitusten määrä on niin pieni, että niiden perusteella muodostettu alan osaamistarpeiden tilannekuva ei olisi luotettava.

Osaamisdata päivittyy vuosittain. Uusin data on vuodelta 2025. Tarkemmin datalähteet on kuvattu sivulla Datalähteet.