Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Osaamiset
Sivulla näytetään yleisimmät ammattialaan liittyvät osaamiset lähiosaamisineen:
- 10 alakohtaista
- 10 melko alakohtaista ja
- 10 laajasti sovellettavaa osaamista.
Klikkaamalla väkäsestä saat auki listan lähiosaamisista, joiden yhteydessä osaaminen useimmin lähdedatassa esiintyy. Datalähteinä on käytetty työpaikkailmoituksia ja Open AI:n dataa. Suuri kielimalli on mukana, koska vähän työllistävillä ja yrittäjävaltaisilla aloilla työpaikkailmoitusten määrä on niin pieni, että niiden perusteella muodostettu alan osaamistarpeiden tilannekuva ei olisi luotettava.
Kattavamman listan ammattialan osaamisista näet Power BI -raportilta Osaamistarpeet ammattialoittain.
Säännellyillä aloilla esimerkiksi pätevyysvaatimuksia voidaan pitää niin itsestäänselvyytenä, ettei osaamisia edes mainita datan lähteenä käytetyissä työpaikkailmoituksissa. Tällöin alalla todellisuudessa tarvittavat alakohtaiset erityisosaamiset eivät välttämättä näy datassa, kun taas laajasti sovellettavissa olevat osaamiset saattavat korostua.
Alakohtaista
Afasian kuntoutusmenetelmien tuntemus
Audiometrian hallinta
Otoakustisten emissioiden testaustaidot
Kuulokojeiden sovitusosaaminen
Kuulontutkimusten suorittamistaidot
Tyypillisen kielenkehityksen tuntemus
Lapsipotilaiden kohtaamisen taito
Äänikynnystasojen mittaustaidot
Fysiologian perusteiden tuntemus
Kommunikaatiotuen antamisen taito
Melko alakohtaista
Foniatrian tuntemus
Terveydenhuollon lainsäädännön tuntemus ja soveltaminen
Henkilöstöresurssien kehittämisosaaminen
Palvelujärjestelmien tuntemus
Terveydenhuollon hygieniakäytäntöjen tuntemus
Motivoivan haastattelutekniikan osaaminen
Patologian asiantuntemus
Laajasti sovellettavissa
Ratkaisukeskeinen ajattelukyky
Monialaisten terveystiimien työskentelytaidot
Terveydenhuollon asiakasturvallisuuden varmistusosaaminen
Aktiivinen kuuntelukyky
Osallisuuden edistämisen osaaminen
Vuorovaikutuksellisen terapeuttisen hoitosuhteen kehittämisosaaminen
Lasten kuntoutustaidot
Vastuuntuntoisuus
Terveyskasvatuksen suunnittelun ja toteuttamisen osaaminen
Terveyskasvatusosaaminen
Alan osaamisen yleiskuva
Pallokaaviossa on esitetty alan kysytyimmät osaamiset ja niiden esiintymien määrä lähdedatassa. Värit kuvaavat osaamisten sovellettavuutta, joten kaaviosta näkee nopealla silmäyksellä, korostuvatko työmarkkinadatassa alakohtaiset vai laajemmin sovellettavissa olevat taidot. Mitä isompi ja tummempi pallo on, sitä useammin kyseinen osaaminen esiintyy datassa.
Huomaathan, että osaamisten lukumäärään vaikuttaa ammattialan työllisten määrä. Suurimmilla ammattialoilla osaamisten määrätkin ovat suuria. Vain vähän osaajia työllistävillä aloilla lukumäärä voi olla hyvinkin pieni, vaikka osaaminen olisikin alalla olennainen.
Datalähteet
Ammattialojen osaamiset on louhittu työpaikkailmoituksista ja Open AI:n suuren kielimallin datasta. Suuri kielimalli on mukana, koska vähän työllistävillä ja yrittäjävaltaisilla aloilla työpaikkailmoitusten määrä on niin pieni, että niiden perusteella muodostettu alan osaamistarpeiden tilannekuva ei olisi luotettava.
Osaamisdata päivittyy vuosittain. Uusin data on vuodelta 2025. Tarkemmin datalähteet on kuvattu sivulla Datalähteet.